Kenelle Webbyt-ratkaisu on tarkoitettu?
Keskitymme sen sijaan suunnittelemaan ratkaisuja yrityksille, jotka
- luokittelevat itsensä pieneksi tai keskisuureksi yritykseksi
- toimivat rajoitetulla budjetilla
- voivat käyttää vain vähän aikaa sivustonsa kehittelyyn
- tarvitsevat monipuolista apua sivuston ylläpitoon
- eivät mielestään ole vielä hyödyntäneet internetin kaikkia mahdollisuuksia.
Tavoitteemme on luoda verkkosivustoja, joista on asiakkaillemme mahdollisimman paljon hyötyä. Hyödyllä emme tarkoita vain suoraa liikevaihdon kasvattamista, vaan myös maineen kasvattamista. Kehitämme sisällönhallintajärjestelmäämme ja oheistuotteitamme jatkuvasti, jotta tekemämme sivustot
- löytyisivät internetistä helposti
- näyttäisivät tyylikkäiltä ja ammattimaisilta
- houkuttaisivat kävijöitä tekemään ostoksia.
Ratkaisu
Webbyt-ratkaisu on kehitetty edellä mainittujen vaatimusten pohjalta, minkä vuoksi sen avulla rakennetut verkkosivustot valmistuvat nopeasti ja kohtuullisin kustannuksin. Jotta sivuston lopullista versiota ei tarvitsisi odottaa kauan, Webbyt on suunnitellut valmiita ulkoasuja, joista voi valita mieleisensä sivuston pohjaksi. Pohjat määrittävät sivuston rakenteen, esimerkiksi kuvien ja linkkien paikat, mutta suunnittelijamme luovat jokaiselle sivustolle yksilöllisen ilmeen. Teidän tarvitsee antaa vain logo ja muutama sivustolle tuleva kuva, jos ne ovat teillä valmiina.
Voitte itse lisätä, muuttaa ja poistaa sivuston tietoja yrityksemme kehittämän sisällönhallintajärjestelmä Webbyt CMS:n avulla. Sen käyttö on helppoa: perustaidot oppii alle puolessa tunnissa, etenkin jos tietokoneen ja Microsoft Wordin käyttö on entuudestaan tuttua. Tarjoamme myös sisällönhallinnan koulutusta, jonka avulla voitte saavuttaa parhaat mahdolliset taidot.
Miten Webbyt eroaa muista verkkosivustoratkaisuista?
Pyrimme erottumaan muista sivustosuunnittelijoista
- paremmalla palvelulla
- lyhyemmillä toimitusajoilla
- edullisemmilla, mutta yhtä laadukkailla tuotteilla.
|